Juova Hanahuone

Vuonna 2021 seitsemän suomalaista pienpanimoa (CoolHead, Etko, Maistila, Mallassepät, Olarin panimo, Panimoyhtiö Tuju sekä Tired Uncle) perustivat yhteistyössä Helsingin Kaisaniemeen olutravintolan, joka hurmasi upealla, jopa 26 hanan olutvalikoimallaan. Nykyään oluthanoja taitaa olla vielä yksi lisää, eli 27 kappaletta, mikäli Untappd:n tietoihin on luottaminen. Hanaoluet koostuvat pääosin suomalaisista pienpanimo-oluista, mutta sen lisäksi tarjolla on oluita myös ulkomailta. Suuresta hanavalikoimasta tekee entistä paremman se, että se päivittyy säännöllisesti, joten uutta maisteltavaa riittää jokaisella käyntikerralla.

Monipuolinen hanavalikoima on kerännyt paljon kehuja ja Juova onkin äänestetty Helsingin Uutisten lukijoiden toimesta vuoden olutravintolaksi kahtena edellisenä kertana (2023 & 2025). Suosio näkyy myös paikanpäällä: esimerkiksi viikonloppuiltaisin pubiin on haastavaa mahtua sisään suuren kävijämäärän johdosta. Vierailin Juovassa kahtena päivänä peräkkäin. Jääköön se lukijoiden pohdittavaksi, että voiko tässä kehua allekirjoittanutta ahkerasta taustatyöstä vai täytyykö pikemminkin huolestua hänen oluenkulutuksestaan. Vierailuni ajankohtina olivat perjantai-ilta sekä lauantaipäivä. Molemmilla kerroilla lasiin löytyi maukasta maisteltavaa, mutta erityisen positiivinen mieli jäi lauantaisesta vierailusta, jolloin oli hyvää aikaa myöskin ottaa kuvia sekä keskustella rauhassa ja ihan pöydässä istuen.

Pureudutaan tarkemmin lauantaiseen vierailuun, jolloin olimme liikkeellä hyvissä ajoin päivällä, noin kello 15 tienoilla. Aikaisen vierailun ansiosta istumatilaa oli mukavasti, vaikka kellonaikaan nähden asiakkaita oli paikalla suhteellisen paljon. Juovassa aktiivisia kävijöitä siis riittää selkeästi myös muulloin kuin iltaisin. Tämä reissu jäi mieleeni myös sen ansiosta, että maiston olutlistani oluen numero 2500. Vaikkei nyt ihan vielä uudelle tuhatluvulle pyörähdettykään, niin lähes “pyöreitä” lukuja siis juhlistin kuitenkin. Numeron lisäksi itse olutkin oli positiivisessa mielessä erittäin mieleenpainuva. Kyseessä oli hollantilaisen White Dog Breweryn smoothie hapanolut WILL IT FLOAT #25.

Täytyy myöntää, että ulkonäkö aiheutti minussa hieman ennakkoluuloja. Onkohan olut maultaan kovin imelä tai väljähtänyt? No ei ollut! Maku oli toki melko hedelmäinen ja erityisesti erotin siinä banaania, joka sekoittui kermaiseen – jopa jäätelömäiseen suutuntumaan. Vastapainoksi löytyi kuitenkin riittävästi (tai suorastaan reilusti) happamuutta, jonka ansiosta maku ei jäänyt imeläksi, vaan hedelmäisyys ja happamuus olivat hienosti tasapainossa. Suutuntuma oli runsaan täyteläinen ja iloisen vivahteikas. Kolme desiä tätä olutta oli erittäin sopiva annoskoko, enemmän olisi ollut liikaa, vähemmän olisi ollut ehkä puolestaan liian vähän tutustua tähän ajatuksella. Jälkiruoka olutlasissa – arvosana 10!

White Dog Brewery – WILL IT FLOAT #25, 10.

Juova Hanahuone on saavuttanut suuren suosion suhteellisen lyhyen historiansa aikana, eikä suotta. Oluttarjonta on vakuuttavan kattava ja monipuolinen. Lisäksi sijainti on keskeinen lähellä Helsingin yliopiston metroasemaa. Juova on ilman muuta vierailun arvoinen olutravintola. Jos haluat oluiden maistelun lisäksi myös viettää aikaa rennosti seurustellen, kannattaa täällä vierailla kohtalaisen aikaisin, ennen suurinta ruuhka-aikaa.

Leave a Reply