
Asuessani opiskelijana Oulussa, aukesi keskustaan olutravintola (2018), joka valloitti laajalla olutvalikoimallaan. Nimi kuvasi sijaintia hyvinkin tarkasti, sillä se toden totta sijaitsi viihtyisässä ”kellarissa” katutason alapuolella. Kellarimaista sijaintiakin enemmän mieleeni jäi laaja ja monipuolinen olutvalikoima. Valikoima myös päivittyi tiuhaan ja uusia oluita oli tarjolla jokaisella käynnillä. Tämän ansiosta Mallaskellarista muodostui minulle paikka, jossa tuli istuttua iltaa säännöllisesti useiden vuosien ajan. Vakiotilaukseni oli “Titanikki”, eli maistelulautanen, johon sai itse valita neljä 1,5dl hanaolutta.

Opinnotkin kuitenkin päättyivät aikanaan ja edessä oli muutto töiden perässä muihin maisemiin. Niin jäi taakseni myös Mallaskellari. Olen kuitenkin seurannut ilolla sosiaalisen median välityksellä, kuinka entinen vakiopaikkani on menestynyt ja laajentanut toimintaansa. Sisätilat ”kellarissa” ovat laajentuneet reilusti ja sen lisäksi kesäisin on jo useamman vuoden katutasossa toiminut Mallasterassi, joka tarjoaa mahdollisuuden janoisille asiakkaille nauttia aurinkoisista keleistä – hyvien oluiden lisäksi. Myös Mallaskellarin perustajan Bencen oma panimo, Naïlo Brewing, valmistaa oluita tasaiseen tahtiin. Kyseinen panimo onkin hyvin tuttu näky erilaisissa oluttapahtumissa ympäri Suomen. Oman panimon oluita on paljon tarjolla myös Mallaskellarin hanoissa.
Vaikka Naïlo:n oluita olenkin päässyt erilaisissa oluttapahtumissa maistamaan tasaiseen tahtiin, oli vierailustani Mallaskellarissa ehtinyt kulua jo turhan kauan. Taas kerran käytin tätä blogia hyvänä tekosyynä ja päätin suunnata Ouluun Mallaskellariin käymään. Myönnettäköön, että pelkästään Mallaskellarin takia en Ouluun suunnanut, mutta yhtenä reissuni pääkohteista se joka tapauksessa toimi. Lomalaisena saavuin paikalle heti aukeamisen aikaan kesäkuisena arkipäivänä, joten pääsin ihailemaan laajentuneita sisätiloja vaivatta. Tarjolla on laaja valikoima erilaisia pelejä, niin lautapelejä, dartsia, retrovideopelejä kuin pari flipperiäkin. Tärkeimpänä kuitenkin tietysti on olutvalikoima, joka on pysynyt laajana edelleen. Oluthanoja oli 18, joista 12 oli alakerrassa Mallaskellarissa ja 6 yläkerrassa Mallasterassilla. Tällä kertaa alakerran valikoimassa oli enimmäkseen omia, eli Naïlo Brewing:n oluita. Positiivisesti mieleen jäi Beat^5, joka on viides versio heidän hapanoluestaan naïlon Beat. Mukavan marjaisa maku, jossa ripaus vanilijaista makeutta. Erittäin hyvä kokonaisuus! Arvosanaksi annoin 9.

Oulun olutarjonta on vakuuttavalla tasolla ja se on parantunut vuosien aikana entisestään. Kaupungissa on useampi vierailunarvoinen pubi/olutravintola, joista Mallaskellari on ehdottomasti yksi!
Leave a comment